| Chapter 14 |
1 |
"Ihminen, vaimosta syntynyt, elää vähän aikaa ja on täynnä levottomuutta, --
|
2 |
kasvaa kuin kukkanen ja lakastuu, pakenee kuin varjo eikä pysy. --
|
3 |
Ja sellaista sinä pidät silmällä ja viet minut käymään oikeutta kanssasi! --
|
4 |
Syntyisikö saastaisesta puhdasta? Ei yhden yhtäkään. --
|
5 |
Hänen päivänsä ovat määrätyt, ja hänen kuukausiensa luku on sinun tiedossasi; sinä olet asettanut hänelle määrän, jonka ylitse hän ei pääse. --
|
6 |
Niin käännä katseesi pois hänestä, että hän pääsisi rauhaan ja että hän saisi iloita niinkuin palkkalainen päivän päätettyään. --
|
7 |
Onhan puullakin toivo: vaikka se maahan kaadetaan, kasvaa se uudelleen, eikä siltä vesaa puutu. --
|
8 |
Vaikka sen juuri vanhenee maassa ja sen kanto kuolee multaan, --
|
9 |
niin se veden tuoksusta versoo jälleen ja tekee oksia niinkuin istukas. --
|
10 |
Mutta mies kun kuolee, makaa hän martaana; kun ihminen on henkensä heittänyt, missä hän on sitten? --
|
11 |
Vesi juoksee pois järvestä, ja joki tyhjenee ja kuivuu; --
|
12 |
niin ihminen lepoon mentyänsä ei enää nouse. Ennenkuin taivaat katoavat, eivät he heräjä eivätkä havahdu unestansa. --
|
13 |
Oi, jospa kätkisit minut tuonelaan, piilottaisit minut, kunnes vihasi on asettunut, panisit minulle aikamäärän ja sitten muistaisit minua! --
|
14 |
Kun mies kuolee, virkoaako hän jälleen henkiin? Minä vartoaisin kaikki sotapalvelukseni päivät, kunnes pääsyvuoroni joutuisi. --
|
15 |
Sinä kutsuisit, ja minä vastaisin sinulle, sinä ikävöitsisit kättesi tekoa. --
|
16 |
Silloin sinä laskisit minun askeleeni, et pitäisi vaaria minun synnistäni; --
|
17 |
rikokseni olisi sinetillä lukittuna kukkaroon, ja pahat tekoni sinä peittäisit piiloon. --
|
18 |
Mutta vuorikin vyöryy ja hajoaa, ja kallio siirtyy sijaltansa, --
|
19 |
vesi kuluttaa kivet, ja rankkasade huuhtoo pois maan mullan; niin sinä hävität ihmisen toivon. --
|
20 |
Sinä masennat hänet iäksi, ja hän lähtee; sinä muutat hänen muotonsa ja lähetät hänet menemään. --
|
21 |
Kohoavatko hänen lapsensa kunniaan - ei hän sitä tiedä, vaipuvatko vähäisiksi - ei hän heitä huomaa. --
|
22 |
Hän tuntee vain oman ruumiinsa kivun, vain oman sielunsa murheen." --
|